Kullia perseeseen naisten fantasiat

Minulla on sellainen fantasia että vaimoni kanssa leikkaamme 1,5 litran kokispollosta pohjan pois ja sitten työnnämme korkkipää edellä pullon vaimoni sisään. Se menee sinne kokonaan hitaasti ja sitten voin kokeilla pullonsisustaa ja vaikka kolistella sitä. Vaimoni näyttää jalkoväliään ja minä runkkaan. Elämme maailmassa jossa saa joka puolelta eroottisia signaaleja. Tämä nostaa rimaa myös omassa makuuhuoneessa tai muussa huoneessa. Minusta vaimoni suurin kiintymyksen osoitus on fantasian toteutus yhdessä.

Se että haluaa olla toiselle mieleksi vaikka oman mielen vastaisesti on tapa kertoa että rakastaa. Tämä saa aikaan jotain yhteistä ja salaista joka antaa potkua myös normielämään. Pitää vain muistaa etteivät kaikki ole kuvankäsittelyllä "kaunistettuja", vaan tavallisia suomalaisia naisia. Siis realiteetti pitää muistaa, ettei tule kauheita pettymyksiä. Tietenkin minun tapauksessani vaimo alkoi lopulta inhoamaan fetissejäni ja käänsi hanan kiinni.

Minun fantasiani ovat lähinnä korkokengät ja saappaat. Nyt olemme pattitilanteessa, jossa en koe himoa vaimooni eikä hän tee mitään minun mielekseni.

Esimerkiksi pukeutuu juuri minun mieleni vastaisesti. Eikä hän koe mitään minua kohtaan. Vaimon haluttomuus tehdä mitään seksin hyväksi ja hänen intonsa vastustaa minun yrityksiäni ovat käytännössä tappaneet seksielämämme.

Toivottavasti vaimo lopettaa myös seksistä vihjailemisenkin, jotta saan rauhassa runkata. Paitsietten ole avuton vaan minä olen pomo ja miehet saavat luvan häipyä kun ovat vaimoni tyydyttäneet. Kerran kännipäissäni menin kertomaan vaimolle.

No suuttuihan se, ja mua nolotti. Selitin että vaan mielikuvituksessa haluan näin käyvän ja joskus näen sellaisia uniakin. No kun kerran herättelin vaimon yöllä rakastelemaan, se kysyi että näinkö sellaista unta eikä ollut pahalla päällä. Sen kummemmin ei olla asiasta puhuttu. Halukkaita varmasti on, kumit käyttöön ja siippa kiinni patteriin.

Vanhemmuuten kaikki halut muuttuvat ruokahaluksi Siis aina ja jokaisella naisella? Pikkuisen ehkä sm Oma fantasiani on sellainen että vaimoni sidotaan käsistä ja jaloista sänkyyn. Hänen suunsa ommellaan kiinni vahvalla langalla ja sitten alan ruoskia häntä. Aina kun hän yrittää huutaa ratkeaa hänen suunsa ja huulensa.

Sitten, pesäpallomailaa käyttäen, alan survoa häntä sisuksiin. Rikon kaiken mitä hänellä on sisällään ja sitten runkkaan. Miehiä saattaisi olla useampiakin runkkaamassa hänen päällensä. Toteutin Jigsawn kanssa vuonna Mun seksifantasiani on että kaikki suomi24 provot ja yhdyssanavammaiset syö päänsä kolme kertaa. Uhihihihihuhuhu oho tulin taas. Älä kiruta, ei satu 4. Kidutetaan jollain, mikä oikeasti tuntuu. Pistetään ministerit viideksisadaksi päiväksi peruspäivärahalle ja asumaan kunnan vuokrataloon vaikka Varissuolle.

Kokoomusministerin ihohan on tunnetusti parkkinahkaa, joten ei siinä mitään tuntoa ole. Eniten niillä on tuntoa lompakossa. Siellä niillä on omatuntokin, joka otetaan esille aina jouluna ja näytellään sitä kaikille kun pistetään kokonainen euro pelastusarmeijan joulupataan.

Kun on chatissa, niin sinne tunkee punaisella kirjoittamaan seksihäiriköitä, jotka kertovat ikänsä, jonka perusteella voi olettaa, että ovat tahallaan väärässä ikäryhmächatissa, sitten väkisten tuputetaan omia pissifantasioitaan, vaikka ei semmoista tai semmoisia juttuja halua lukea.. Jotkut häiriköt menevät heti pois, kun ensin ovat kirjoittaneet jotain häiritsevää. Minusta semmoinen on sairasta, että ei anneta ihmisten olla rauhassa, jotka haluavat asiallista keskustelua chatissa aikaiseksi.

Fantasiat on ihan normaaleja ja olen vain iloinen, jos mieheni uskaltaa kertoa ne salaisimmatkin: Fantasioita ei tarvitse eikä aina edes voi toteuttaa - eikä pidäkään. Mielikuvitus on vain hyvä asia ja ainahan voi sit keskenään 'näytellä' jonkun fantian joka ei todellisuudessa oisi mahdollinenkaan.

Usein fantasiat on kuitenkin vain sellaisia, joita ei edes oikeasti haluttaisi toteuttaa. Ei tarvii olla tiukkisherkkis näissä asioissa, sillä ei saa ko pahaa mieltä molemmille.. Normaalit fantasiat ovat normaalia seksiä ja silloin se on parasta. Olen yrittänyt udella, muttei sieltä oikein mitään erityistä tule. Hänelle tosin heräsi yllättäen essu-fantasia, kun näki minut kerran pelkässä essussa. Nykyään saa jatkuvasti kuulla pyyntöjä, että jos laittaisin sen essun päälle Heh, ex-kihlattulla oli fetismi tennishameeseen mun päällä.

Mitäs ihmeellistä siinä on? Nainen lyhyessä hameessa on nätti, varsinkin jos on muotoja sopivasti. Pervoa tuo on vasta, jos satutkin olemaan mies. Siitä vain poliisille kertomaan. Mielestäni ei seksifantasioita pidä hävetä. Usein se on vastaanottajasta kiinni kuinka rajoittunut on. Seksi on aikuisten leikkiä jota ei pidä ottaa liian tosissaan. Jos mies haluaa naisen näyttää makuuhuoneessa horolta niin mitä pahaa siinä on. Tai jos nainen haluaa piiskaa tai kovempia otteita. Näistä pitää osata puhua vaikka ihan leikkimielellä.

Sitten toteuttaa jos toteuttaa tai ei toteuta. Aikuisten ihmisten pitäisi osata käsitellä. Jos vastapuoli ei asiaa hyväksy ettei toinen kaikkeen suostu niin sitten on ongelma. Roolileikit ovat mielestäni helppo toteuttaa jos vain kummallakin on mielikuvitus tallella. Toki kaikki ei mene juuri kuin fantasiassa mutta mikäli ei kokeile ei voi voittaakaan.

Rekvisiittana käytimme koiran pantaa hihnaa. Olin vaimokkeelle koirana ja se oli puolin ja toisin hauskaa. Minua kiusoiteltiin ja sain hellyyttä ja huomiota. Tämä oli kiva toteuttaa vaikka toistaiseksi se olikin ainoa kerta. Fantasia saattoi kuulostaa likaiselta, mutta oli täysin sallittu ja toimiva. Ei avopuolisollani ole kuitenkaan mitään viehtymyksiä eläimiä kohtaan kuten ei minullakaan. Toteutimme vain tämän aikuisten leikin joka lähti luovasta mielikuvituksesta ja hauskasta fantasiasta.

Tiedän että kohta on taas yököttelijöitä kommentoimassa, mutta tämä osoittaa vaan sen ettei kaikkea ole luotu käyttämään fantasioita ja mielikuvitusta Meitä on moneen junaan. Itse olen monen naisen mies ja valitsen kumppanini paitsi ulkonäön ja älyn perusteella niin myös ehdottomasti fantasioiden on kolahdettava yhteen, ei minun elämässäni seksi ole sitä että valot pois ja peiton alle odottamaan koska sperma lentää. Siitä on puhuttava avoimesti ja harrastettava avoimesti ja runsaasti niin pysyy mieli terveenä ja iloisena.

Meillä kaikilla on fantasioita, joidenkin mielestä rajuja toiselle se arkipäivää. Jos ei ketään syyteltäs, paitsi jos se kohdistuu lapsiin sit munat valtiollle. Minulla on Fantasioita jossa nuoret pojat panevat vaimoani 50 v siitä saan parhaita kiksejäni samoin tuo fantasia antaa voimaa kun alkaa patukka väsyä.

Tosin saman kaltaisia on vaimollani joita luen rivien välistä, mutta hän ei uskalla sanoa niit ääneen. Kun lähdemme ulos tykkään et vaimo pukeutuu seksikkästi jota itsekkin tykkää ja jos nuoret miehet huomaavat hänet, hän kyl nauttii ajatuksesta millä he katsovat, eli panisivat kankeella kullilla notkealla selällä.

Tuo fantasiani vois vaikka toteutuakkin puolestani, mut katseleman en ehkä pystyisi, mutta jatuksena kiihottaa kovin. Itse en kaipaa nuorta naista, mutta kiva niit katsella ja mutustella. Moni seksi suhde on liian kankea ei uskalleta jutella, kokeilla.

Sinun tulee vähentää ruutuaikaa noitten sarjojen osalata. Haluisin minäkin nähdä lapsipornoa, mutta kun sitä ei mistään löydy. Kokeile itse jonkun miehen kanssa, niin tiedät miltä tuntuu. Minä naisena nautin suunnattomasti peppuseksistä. Se kiihoittaa samalla tavalla tai enemmänkin kuin tavallinen seksi. Jos et itse halua antaa naisellesi peppuseksikokemusta, niin anna naisesi käydä kokeilemassa sitä konkun miehen kanssa, joka haluaa antaa hänelle peppuseksiä.

Jokatapauksessa, jos naisesi sitä haluaa ja sinä et hänelle tyydytysä anna, niin hän kyllä hoitaa homman jonkun toisen kanssa ennemmin tai myöhemmin. Sylkäisy ryppärille ja kulli sisään varoen, sitten vain kunnon kyntämistä. Kaulimella kun leipoo miestä persiiseen, pikkasen ruokaöljyä niin äijä kiemurtelee orkuissaan.

Naista b-rapussa , Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin ilman välilyöntejä: Luonnos tallennettu Luonnos poistettu. Viime viikonloppu oli yhtä kiimaa mieheni kanssa,harrastimme mm. Kun iso kulli tulee oikein syvälle suoleen,se saa aikaa samalla kohdunpohjassa ihania värinöitä.

Kakkaa ei toki suolessa ole,jos hygieenista on huolehtinut ja peppunainnin jälkeen ei missään nimessä saa harrastaa tavallista seksi,ennenkuin kulli on kunnolla pesty,muuten voi tulla tosi kauheita pöpöjä naisen emättimeen. Miehet nyt katselee naisten peppuja, joo, uutinen oli suuri ja ihmeellinen mutta entäs ne NAISET, jotka katselevat miesten takapuolta? Mitä nainen tekisi miehen perseellä - ei mitään. Sexistä pitävä nainen Sellanen tiukka miesten peppu on tosi sexy,uuhh. Onneksi mieheni omistaa todella seksikkään tiukan pepun ja sitä on ihana rutistella.

Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä.

Viesti sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia. Ei koske tutkimuskutsuja sekä osto- ja myynti-ilmoituksia. Viesti on mainos tai massapostitus.

Kullia perseeseen naisten fantasiat -

Toivottavasti joku nainen tekee hänelle samoin eli menee vessaan runkkaamaan hanta silloin kun mies on kusella. Naiset, ovatko miehenne kertoneet teille seksifantasioistaan ja mitä mieltä olette niistä olleet? Kyllä minäkin olisin hiukan ihmeissäni, jos naiseni ajaisi minut tieheni, jotta saisi samaan aikaan haistella alushousujani tai sukkia ja tyydyttelisi itseäni.

Minulle siitä muodostui oma pieni helvetti, jossa piehtaroin sukupuolisissa turhautumissani. Joo, unelmoin kyllä teinitytöistä useinkin. Yhdenkään kanssa en ole ikinä ollut ja tuskin tulen olemaankaan. En uskaltaisi edes lähestyä luultavasti, sillä sen verran inhottavasti minua aikanaan kohdeltiin koulussa. Kaikki teinitytöt eivät suinkaan ole viattomia kyyhkyläisiä, vaan joka luokassa on omat ilkimyksensä. Kokemattomille pojille on olemassa erityiskohtelu, jolla heidän paha olonsa saadaan maksimoitua ja muutettua pysyväksi olotilaksi Miten minulla voi olla kaksi epäonnistunutta avioliitttoa, on oma lukunsa.

Toi on jo aika pimeetä! Onneksi tajusit ja lopetit suhteen. Toivottavasti joku nainen tekee hänelle samoin eli menee vessaan runkkaamaan hanta silloin kun mies on kusella. Voi olla ettei onnistu! Olen myös tuntenut yhden miehen, joka halusi tehdä samaa.

Mutta tuo on kai fetissi, ei fantasia. Tottakai on fantasioista puhuttu. Nuoret naiset kuuluvat niihin, ja ryhmäseksi. Myös miehen kanssa sekstailu kuuluu niihin. Erilaiset seksiasut, roolileikit, kevyt sm Aivan ok, useimpia saadaan kokeiltuakin ; Minusta mieheni seksifantasiat ovat kiihottavia.

Minusta on hienoa, että voimme puhua niistä keskenämme. Täytyy muistaa, että fantasiat ovat fantasioita, eikä kaikkia ole tarkoitettukaan toteutettavaksi.

Siinä jo menee Silloin ei ole enää inhimillisestä ihmisestä kyse, siinä ei selitykset auta. Ongelma on myös siinä jos nainen kokee että mies joka fantasioi esim. Omiin runkkufantasioihin kuuluu ajatella ikäiseni karvainen ja mahakas mies naimassa nuorta v tyttöä. Ajattelen kuinka mies nai taitavasti tyttöä ja tytön ollessa orgasmin kourissa mies vain koventaa tahtia, eikä hellitä.

Ajattelen myös kuinka neitsyttä poikaystävälleen esittävä tyttö palaa poikaystävänsä sänkyyn, mutta seksi kokemattoman poikaystävän kanssa ei tunnu enää miltään, kun on saanut kokenutta munaa. Ja poika luulee naivansa neitsyttä, mutta tosiasissa tytön onkin jo korkannut krvainen äijänjunttura. Toinen fantasiani liittyy homoeksiin ja fantasion, kuinka vanha äijänkäppyrä nai minua veltolla kyrvällään rajusti perseeseen.

Ainoastaan jos ne toteuttaa se on laitonta. Henkilö A 35 v mies unelmoi panevansa kahta 18 vuotiaasta naista samaan aikaan. Henkilö A 35 v fantasioi panevansa naapurin koiraansa sekä hänen 15 vuotiasta tytärtään samaan aikaan. Unelma voi toteutua ja siinä ei ole mitään ihmeellistä tai laitonta, fantasia ei luultavasti ikinä toteudu ja vaikka se olisi mahdollista toteuttaa sitä ei luultavammin ikinä toteuteta sekä se olisi tietenkin laitonta.

Tämä kuva itsellä on fantasioista että siinä voi olla toinen ihminenkin eri ikäinen yms. Toinen oli vuoden kestänyt nettisuhde ja toinen 4 kk: Mulle oli yllätys että tuon kuvittelu oli näin toimiva ja aloin ymmärtämään miesten lesbofantasioita. Tosin sillä erolla että mä en ole siinä mukana muuten kuin katsojana. Kaksi hiton kuumaa miestä nauttii toisistaan hellästi ja rakastavasti.

Kyllä sinun fantasiasi on aivan samanlainen kuin miesten lesbofantasiat, paitsi homoversio. Ei se itse mukana oleminen liity läheskään kaikilla miehillä, niihin lesbofantasioihin. Haluanko näin ikinä käyvän? En Olenko siis outo? Miehen kertomat fantasiat osaisin siis varmasti myös ottaa vaan mielikuvituksen rikkautena. Mielessään ja mieleltään voi olla nuori ja ottaa ns. Se mitä olen muiden kanssa asiasta keskustellut, niin harvemmin kuullut että kukaan fantasioissaan olisi oikeasti oma itsensä ikä mukaan luettuna.

Vaimo on perjantai-iltapäivällä työviikon päätteeksi tehnyt parituntisen kotityölistan, väsyneenä kotiin tullessaan heittäytyy vuoteelle käskien minun riisua hänet ja pukea hänelle, mitä haluan. Näin teen pukien seksikkäimmän puseron ja sukkahousut sekä minihameen, ja pyydettyäni häntä käymään vessassa ja istuutumaan oh: Siihen tarjoilen hänelle välipalan, kahvin ja konjakin.

Tästä innostuen ja seksikästä vaimoani vilkuillen teen listan työt eli tiskaan, imuroin sekä pesen ja käsittelen pyykin. Lopuksi käyn suihkussa, talutan vaimon makuuhuoneeseen, hyväilen ja riisun hänet sekä alan naida. Käheytyvällä äänellä vaimo neuvoo: Lepää välillä ja säästä latinki illaksi! Nöyryyttä ja jakamis Mieheni fantasija on mielestäni outo muttei laiton. Haluaisi joutua katsomaan kun kaksi miestä rakastelee kanssani tai panee minua hänen voimatta estää. Minulla on sellainen fantasia että vaimoni kanssa leikkaamme 1,5 litran kokispollosta pohjan pois ja sitten työnnämme korkkipää edellä pullon vaimoni sisään.

Se menee sinne kokonaan hitaasti ja sitten voin kokeilla pullonsisustaa ja vaikka kolistella sitä. Vaimoni näyttää jalkoväliään ja minä runkkaan. Elämme maailmassa jossa saa joka puolelta eroottisia signaaleja. Tämä nostaa rimaa myös omassa makuuhuoneessa tai muussa huoneessa. Minusta vaimoni suurin kiintymyksen osoitus on fantasian toteutus yhdessä. Se että haluaa olla toiselle mieleksi vaikka oman mielen vastaisesti on tapa kertoa että rakastaa.

Tämä saa aikaan jotain yhteistä ja salaista joka antaa potkua myös normielämään. Pitää vain muistaa etteivät kaikki ole kuvankäsittelyllä "kaunistettuja", vaan tavallisia suomalaisia naisia. Siis realiteetti pitää muistaa, ettei tule kauheita pettymyksiä. Tietenkin minun tapauksessani vaimo alkoi lopulta inhoamaan fetissejäni ja käänsi hanan kiinni.

Minun fantasiani ovat lähinnä korkokengät ja saappaat. Nyt olemme pattitilanteessa, jossa en koe himoa vaimooni eikä hän tee mitään minun mielekseni. Esimerkiksi pukeutuu juuri minun mieleni vastaisesti. Eikä hän koe mitään minua kohtaan.

Vaimon haluttomuus tehdä mitään seksin hyväksi ja hänen intonsa vastustaa minun yrityksiäni ovat käytännössä tappaneet seksielämämme. Toivottavasti vaimo lopettaa myös seksistä vihjailemisenkin, jotta saan rauhassa runkata. Paitsietten ole avuton vaan minä olen pomo ja miehet saavat luvan häipyä kun ovat vaimoni tyydyttäneet. Kerran kännipäissäni menin kertomaan vaimolle. No suuttuihan se, ja mua nolotti. Selitin että vaan mielikuvituksessa haluan näin käyvän ja joskus näen sellaisia uniakin.

No kun kerran herättelin vaimon yöllä rakastelemaan, se kysyi että näinkö sellaista unta eikä ollut pahalla päällä. Sen kummemmin ei olla asiasta puhuttu. Halukkaita varmasti on, kumit käyttöön ja siippa kiinni patteriin.

Vanhemmuuten kaikki halut muuttuvat ruokahaluksi Siis aina ja jokaisella naisella? Pikkuisen ehkä sm Oma fantasiani on sellainen että vaimoni sidotaan käsistä ja jaloista sänkyyn. Hänen suunsa ommellaan kiinni vahvalla langalla ja sitten alan ruoskia häntä.

Aina kun hän yrittää huutaa ratkeaa hänen suunsa ja huulensa. Sitten, pesäpallomailaa käyttäen, alan survoa häntä sisuksiin. Rikon kaiken mitä hänellä on sisällään ja sitten runkkaan. Miehiä saattaisi olla useampiakin runkkaamassa hänen päällensä. Toteutin Jigsawn kanssa vuonna Mun seksifantasiani on että kaikki suomi24 provot ja yhdyssanavammaiset syö päänsä kolme kertaa.

Uhihihihihuhuhu oho tulin taas. Älä kiruta, ei satu 4. Tottakai nainen saa siitä kakkosestakin tyydytystä. Kokeile itse jonkun miehen kanssa, niin tiedät miltä tuntuu. Minä naisena nautin suunnattomasti peppuseksistä. Se kiihoittaa samalla tavalla tai enemmänkin kuin tavallinen seksi. Jos et itse halua antaa naisellesi peppuseksikokemusta, niin anna naisesi käydä kokeilemassa sitä konkun miehen kanssa, joka haluaa antaa hänelle peppuseksiä. Jokatapauksessa, jos naisesi sitä haluaa ja sinä et hänelle tyydytysä anna, niin hän kyllä hoitaa homman jonkun toisen kanssa ennemmin tai myöhemmin.

Sylkäisy ryppärille ja kulli sisään varoen, sitten vain kunnon kyntämistä. Kaulimella kun leipoo miestä persiiseen, pikkasen ruokaöljyä niin äijä kiemurtelee orkuissaan. Naista b-rapussa , Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin ilman välilyöntejä: Se on pakkomielle koska nykyihminen on pitkälle ohjelmoitu yhteiskunnan toimesta. Ei perse itsessään ketään kiinnosta mutta se on vain opittu reaktio haluta sitä.

Se on sisäsyntyinen juttu. Perustelen väitteeni sillä että minä naisena tarkistan miehen takamuksen. Eikä se tarvii olla tiukka,niinkuin kaksi liikkumatonta kovaa treenattua lihasta. Siis se ei liity mitenkään pas'''''''seen tämä kiinnostus pakaroihin. Kaikenlaisia ihmejuttuja sitä joku jaksaakin miettiä. Kyllä se vaan on niin, että luonnon säätämiä lakeja vastaan ei kukaan normaaliviettinen ihminen pysty tappelemaan.

Tottakai jonnekin selkäytimeen aikojen alussa säädetty lisääntymisvietti saa katseen kohdistumaan tiettyihin asioihin vastakkaisessa sukuopuolessa. Niin yksinkertaista se on. Ei kyseessä todellakan ole jotkut opitut reaktiot, niin kuin joku tuossa ehdotteli. Ilman noita lakeja et sinäkään tuommoisia miettisi. Kai siin on jotai sexyy sit.

Viesti sisältää lapsilta kiellettyä materiaalia. Ehkä vähän erikoisia, mutta eivät missään nimessä laittomia tai sairaita. Miehet nyt katselee naisten peppuja, joo, uutinen oli suuri ja ihmeellinen mutta entäs ne NAISET, jotka katselevat miesten takapuolta? Naiseni on esittänyt toiveen, että panisin häntä kakkoseen. Enkä koe olevani sairas perverssi, vaan mielikuvitusrikas: Siitä on puhuttava avoimesti ja harrastettava avoimesti ja runsaasti niin pysyy mieli terveenä ja iloisena.

0 thoughts on “Kullia perseeseen naisten fantasiat

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *